Palveluja Heinäjärven koulu Potoskavaarantie 53 Koululla vietettiin viimeistä kevätjuhlaa toukokuussa 2009. Kuluvana talvikautena vanhan koulurakennuksen tiloja on saatu vielä pitää kylän harrastusryhmien käyttössä, mutta tulevaisuus on epävarma.
Puitteet ja ympäristö Satavuotias koulu oli toimiessaan Kyläparin keskus. Kolmiopettajaisessa opinahjossa ahkeroi lukuvuonna 2007-2008 40 oppilasta. Kun esikoululaiset, päivähoitolapset ja henkilökunta lasketaan mukaan, koululla vietti arkipäiväänsä kuutisenkymmentä henkilöä. Opetustiloja oli sekä vuonna 1912 rakennetulla yläkoululla että 1954 valmistuneella alakoululla. Koululla kokoontui useita kerhoja ja kansalaisopiston ryhmiä.

sivun alkuun Kirjastoauto Kirjastoauto käy kylän pysäkeillä tiistaisin kolmen viikon välein. Auton valikoimista löytyy helposti sekä monenmoista luettavaa tuoreimpia uutuuskirjoja myöten että äänikirjoja. Tietoa kirjastoauton aikataulusta ja muista kirjaston palveluista löydät Kiteen kaupungin sivujen kautta täältä. Kansalaisopiston piirit Keski-Karjalan kansalaisopisto on Kyläparin harrastustoiminnassa merkittävä yhteistyökumppani. Tietoa alueemme kurssitarjonnasta löydät harrastuksia-sivulta, jolle pääset myös tästä. Kunnallistekniikka Alueella on kunnallinen vesijohtoverkosto. Uimarannat Isolla Heinäjärvellä on yleiset uimapaikat sekä Rantapirtillä että koulun rannassa. Rantapirtin ranta ei ole yleisessä käytössä silloin, jos Rantapirtti tai sauna on vuokrattu. Pienen Heinäjärven rannalla Kantosyrjässä oleva laituri ja uimakopit siirretään pois ja ranta poistuu kylän yleisestä käytöstä, sillä vuokrasopimus maanomistajan kanssa päättyy. Laajakaistayhteydet Kylillä toimii laajakaistayhteydet 15.5.2006 alkaen. Kauppa-auto Sekatyöliike Suokuokka Oy:n kauppa-auto huristelee kylän alueella tiistaisin. Auto piipahtaa Potoskavaarantie 25:n kohdalla myös lauantaiaamuisin. Aikataulun voit tarkistaa soittamalla autoon 050 4535200 tai katsomalla tästä. sivun alkuun |